Sielun muotokuvaus

Sielun Muotokuvat
Shamanistisen meditaation aikana syntyvien kuvien piirroksia
”The nightmare of materialism, which has turned the life of the universe into an evil, useless game, is not yet past; it holds the awakening soul still in its grip.”, Wassily Kandinsky, Concerning the Spiritual in Art (1911).
Tarjoan terapeuttisia Sielun Muotokuva -piirroksia, jossa piirrän muuntuneen tietoisuuden aikana nousseita kuvia asiakkaani elämäntilanteesta. 
Olen saanut näistä Sielun Muotokuvat -piirroksista palautetta, että ne ovat koskettaneet hämmästyttävällä tavalla, vaikka en ole tiennyt piirtämistäni henkilöistä muuta kuin heidän etunimensä.
Monet kuvien kohteena olevat ovat kertoneet kuvien olleen terapeuttisia, koska kuvat olivat antaneet tunteen jaetuista tunteista. Esittelen joitain piirroksiani alempana tätä sivua.
Voit tilata piirustuksen ottamalla yhteyttä joko puhelimitse (p. 041 502 3651), sähköpostitse, tai sivun alhaalla olevalla lomakkeella. Voit ostaa palvelun myös lahjaksi.​​​​​​​
Piirroksista on ollut myös näyttely Tampereen Vanhassa kirkossa 2024 tammi-helmikuun ajan. Lisätietoa kuvataiteilijan työstäni löytyy sivuiltani tyrniluoto.fi.
Tarvitsen kuvan piirtämiseen ja maalaamiseen maksajan yhteystiedot (jos eri kuin piirtämisen kohde), sekä piirtämisen kohteen nimen ja suostumuksen.
Piirros jää ainoastaan sinun käyttöösi. En julkaise piirroksia tai maalauksia, ellet anna siihen erillistä lupaa.​​​​​​​
Tarjoan myös Shamanistista sielunhoitoa, joka tapahtuu etänä, kuten Sielun muotokuva -piirtäminen. 
ab
Sielun Muotokuva -piirustus / maalaus
290 €​​​​​​​
Shamanistinen sielunhoito
85 €​​​​​​
ab
Shamanistinen sessio on esiintyvän taiteilijan teos, jolloin arvonlisävero on 0 % (ALV-laki 45 §)​​​​​​​. Maksuvälineinä MobilePay, lasku tai kulttuuripalveluiden virikesetelillä: Edenred ja epassi (tulossa Smartum).
Esimerkkikuvia:
Minulla on ollut seuraavia kuvia piirtäessä tiedossani ainoastaan henkilöiden etunimi.
Edellisen suhteen varjo
Piirtäessäni kuvaa Anulle, mieleeni nousi kuva ihmisestä, jonka kasvoja puristetaan väkivaltaisesti. 
Lähetin kuvan hänelle, jonka jälkeen hän kertoi eronneensa suhteesta, jonka toinen osapuoli oli ollut agressiivinen. Anu kertoi suhde oli tuntunut hänestä juurikin niin tukahduttavalta, miltä kuva näyttää.
Irti ikävästä suhteesta
Piirtäessäni kuvaa Even tilanteesta, mieleeni nousi hahmo, joka tuntui kirkuvan.
Kuulin kuvan lähettämisen jälkeen, että Evellä oli suhde päättynyt, minkä vuoksi piirros oli kuvannut hänen tilannettaan kouriintuntuvasti. Eve kertoi myös, että hänellä oli ollut samana aamuna kurkku kipeä, joten kuva tuntui koskettavalta siksikin. Sain kuulla myös, että sininen väri oli ollut lapsuudesta saakka hänen lempivärinsä!
Yksinäisyydestä
Piirtäessäni kuvaa Vuokon tilanteesta, mieleeni nousi hahmo, joka katseli koiraa etäältä. Hahmo tuntui tilanteen tapahtumien suhteen hieman ulkopuoliselta.
Kuulin kuvan lähettämisen jälkeen, että Vuokko oli kokenut itsensä avioliitossaan yksinäiseksi. Hän oli myös haaveillut koirasta jo pidemmän aikaa
Vatsakramppeja
Piirtäessäni kuvaa Marjaanan tilanteesta, minulle tuli vahva tunne vatsan alueen kivuista. – Kuin kivi olisi ollut vatsassa.
Annettuani piirroksen kuulin, että Marjaana oli kärsinyt jo vuosien ajan vatsakivuista.
Oikeudenkäynti
Piirtäessäni kuvaa Merjan tilanteesta, minulle nousi mieleeni hyvin kiperä tilanne, joka muistutti labyrinttia. Kuvaan tuntui ilmestyvän ihminen, joka kulkee tulimeren läpi, ja kuvaan ilmestyi myös yhteen puristetut nyrkit.
Kuvan annettuani, kuulin Merjan joutuneen vaikeaan oikeuskäsittelyyn, jossa hänen lastaan uhkasi huostaanotto.
Arjen raskas paino
Piirtäessäni kuvaa Henrikille, tunsin lapaluiden välissä painon ja kramppien tunnetta. Mieleeni nousi kuva ihmisestä, joka on lyyhistynyt raskaan painon alle. 
Annettuani kuvan Henrikille, hän kertoi kuvanneeni hänen tuntemuksiaan täydellisesti!
Muotokuva nuoruudesta ja aikuisuudesta
Pyysin ystävääni kysymään tuttaviltaan, jos nämä haluaisivat kokeilla tämän piirtämisen tuloksia. Ystäväni puijasi minua antamalla saman henkilön nimen sekä lapsena että aikuisena.
Piirsin ensimmäisen kuvan hänen lapsuuden nimellään (tietämättä, että kyse oli siis saman henkilön aiemmasta nimestä). Lähetettyä kuvan, piirroksen kohteena ollut kertoi, että: ”Kyllä tossa on nähtävissä omaa elämää. Mummon kanssa usein pällisteltiin lintuja ja kasvatettiin kasvien lisäks kukkia. Fudista pelasin junnuna pikku-ukkojen liigassa”.
Toista kuvaa piirtäessä minulle tuli tunne, että piirroksen kohteella olisi tinnitusta. Sain vastauksena kerrottuani tästä tunteesta: "Trumpetista en saa edes ääntä, mutta tinnitusta on molemmissa korvissa. Auringonlasku on toki ollu puolison kanssa reissuissa tosi tärkee osa…😀” 
Mitä tietoisuus on?
Sielun Muotokuva -piirrokset haastavat kysymään, mitä tietoisuus on. – Onko olemassa jaettu tietoisuus, johon voimme saada kosketuksen esimerkiksi meditaation aikana? Onko tietoisuus syntynyt idealistisen käsityksen mukaan ennen materiaa? Onko kaikella materialla tietoisuus, kuten panpsykistisessä metafysiikassa ajatellaan? 
Mystisiä kokemuksia tunnetaan kuitenkin läpi ihmiskunnan historian, ja näitä on myös käsitelty piirtämisen ja maalaamisen avulla tiettävästästi niin pitkään kuin taiteellisia teoksia on tehty. 
Myös nykytaiteen kentällä on käsitelty mystiikkaa. Esoteerisilla, okkultistisilla ja spirituaalisilla liikkeillä on ollut merkittävä vaikutus monien taidesuuntausten syntyyn. – Esimerkiksi abstraktin taiteen edelläkävijä, Hilma af Klint, kertoi saaneensa teoksiinsa spiritististä ohjausta. ​​​​​​​
Olen aloittanut oman shamanistisen tien kulkemisen varsinaisesti vasta 2023, vaikka minulla on ollut jo lapsena joitain mystisiä kokemuksia. Olin yrittänyt työntää näitä aktiivisesti syrjään ja omaksua mekanistisen maailmankuvan, kunnes löysin taidon näihin Sielun Muotokuva -piirroksiin.
Myös kristinusko on minulle tärkeä ja olen luterilaisen seurakunnan jäsen. Luen raamattua kuitenkin niin, että tarinat Jeesuksesta ovat hyvinkin lähellä shamanismia.
Lähetä
Kiitos! Vastaamme pian!